lauantai 9. syyskuuta 2017

Elämä on yhtä näytelmää...tai teatteria

Narikkaan takki, veskin kautta kohti yläkertaa ja siinä samalla miettien että jovain  on vähänlaisesti porukkaa.
Kunhan portaat oli päästy ylös niin Teija kurkki lippua hippasen tarkemmin ja kas, kas...methän olima tunteroista liian aikasessa, päivä kuitenkin oli oikea.
Takki narikasta ja autolle, siitä suunta huoltsikalle kaffelle ja samalla siinä sitten vähän palaveerattiin.

Niin, olimme menossa Rovaniemen teatterin syyssikermää katsomaan ja mentiinkin sitten tunnin päästä. Mutta kuten niin monesti mun liikahtaessa sattuu joku sekaannus, jotain odottamatonta, harvoin mikään menee niin kun Strömsössä.

Odotukset oli katossa aiempien kokemusten jälkeen, hippasen petyin kun näytelmistä oli niin pieniä pätkiä aiempaan verrattuna. Tietoa tuli paljon, mutta se kaikki on löydettävissä muutenkin.
MUTTA...aaettä mie odotan muutamaa juttua mitä mennä katsomaan:Nätti-Jussi seikkailee, Tänä iltana Pirjo Leppänen ja Joulutarina...nuo ainakin on nähtävä.Joulutarinan kävin katsomassa jo viime vuonnakin. Siskontytönpoika näytteli ja näyttelee siinä myös tänä vuonna.
Piaf ohjelmistossa myös semmonen jonka kävin katsomassa viime vuonna, harkinnassa käydä uudelleen sekin katsomassa.
Syyssikermässä otettu kuva, kuvan tilanne liittyy näytelmään Nätti-Jussi seikkailee
Rovaniemen teatteri siirtyi Lappiataloon joskus 70-luvun puolenvälin kietämillä ja silti vieläkin näin 40 vuotta myöhemmin muistan sieltä paljon.
Muistan miltä lavastamo tuoksui, kuinka ovi narahti kun astui lavastamoon. Isän "työhuoneen" tuoksu, puu ja teatterimeikki.
Isä vanhan teatterin lavastamossa

Muistan kuinka istuin isän "työhuonetta" vastapäätä olleessa naisten pukuhuoneessa jakkaralla. Seurasin haltioituneena näyttelijöiden muuntautumista rooleihinsa, suorastaan ahmin sitä tuoksua mikä meikeistä lähti. Joskus nykyäänkin jossain tulee nenään häivähdys ja heti flashback lapsuuteen.


Lavastamosta lähti käytävä toisella puolella rakennusta olleeseen asuntoon, tätini perheineen asui siellä silloin. Muistan senkin miltä käytävä tuoksui, se oli jotenkin pelottavakin reitti, mutta niin kiehtova. Tuon käytävän varrella säilytettiin teatterin puvustamoa, myös sen tuoksun muistan. Ihania pukuja, upeita mekkoja, kimalletta...

Muistan jotenkin näyttämön ja katsomon, yläkerran lämpiön/miesten pukkarin - senkin muistan jotenkin. Selkeästi kuitenkin se minun lempipaikka oli alakerrassa naistenpukkari, lavastamo ja puvustamon pukujen ihailu.

Näyttelin minäkin yhdessä näytelmässä - Nalle Puh oli näytelmän nimi ja olin pikkupupu siinä.
Olin kait jotain 5 vuotias, mutta muistan erään esityksen paremmin kun hyvin. Näytelmä oli turnee näytelmä ja kiersi eri paikkakunnilla. Ellen vallan väärin muista niin kysymyksessä oli Pellon koulu jossa olimme. Meidän pupujen ja muiden metsän eläinten piti kiertää näyttämön toiselle puolelle talon ulkopuolelta. Oli syyssateiden aika ja rapakoita piha täynnä, no tottahan minä sitten yhteen rähmälleni lensin. Sen jälkeen näyttämöllä oli yksi pupu vähemmän ja näyttämön reunalla yksi itkua tuhertava rusakko =D
Nalle Puh näytelmästä, minä siellä pupuna

Isä toimi Rovaniemen teatterin lavastajana 25 vuotta ja minä tietenkin, kunka ollakkaan vietin aikaa siellä paljon. Tuo "työhuone" josta aiemmin puhun tuolla, oli pieni komero ja olihan se huikeaa kun Lappiatalossa isällä oli oikea huone, iso lavastamo missä tehdä töitä...maalaamokin iso.
Senkin muistan kun teatteri oli muuttanut ja kiersin isän kanssa tuota isoa taloa joka tuntui ja tuntuu edelleen isolta. Monesti katsoin kavereiden kanssa katsomon yläpuolelta tarkkaamosta erilaisia tapahtumia...voi että, mitä muistoja!

Aina talossa nykyään käydessä muistan jotain pieniä yksityiskohtia, niin nytkin.
Istuimme Lappiatalon ravintolassa ja yhtäkkiä muistin sen kuinka sen kokolattiamatto sai aikaan staattista sähköä ja sähköiskuja sateli joka puolelta. Isän kanssa kun mentiin hissiin niin aina, ihan aina ennen kun hän tilasi hissin, hän koski hissin nappulaan avaimilla ensin. Joka kerta kävi välähdys.
Kun lähden portaita alas, en koskaan koske metalliin portaiden kaiteessa vaan otan aina suojuksesta kiinni...nimimerkillä erittäin kipeitä sähkäreitä saanut.


Nykyään kun käyn teatterissa, mulla on tosi vahva tunne siitä että kaksi jo edesmennyttä teatterilaista on siellä katsomossa kans - isä ja Aale Mantila. Kuulen kummankin äänen ja ennen kaikkea naurun...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viva Las Vegas

Multa on nyt pari semmosta ihmistä jotka tietää mitä kaikkea tapahtu reissussa, pyytäny että mie tän Las Vegas jutun kirjottasin ja tässäp...